maanantai 9. lokakuuta 2023

Krapu 41

 Puhelin tilkutteli, kun olin valmistautumassa töihin. Siskoni Pujo siellä soitteli ja muistutteli "sukujuhlista". Ei todellakaan meidän suvun, vaan isäni uuden nuoren vaimon. Olisin mieluummin lähtenyt, vaikka Jäämerelle kanootilla kuin niihin pippaloihin.

Puolipakolla vääntäydyin seisovan helteisenä päivänä isäni talolle. Isäni oli komea herrasmies ja esitteli minut ja siskoni rakkaina lapsinaan. Tiesin, ettei "äitipuoleni" ollut vauvakuumeessa, hän rakasti juhlia ja matkustelua. Juhlat järjestettiin suuressa puutarhassa. Olin valmistautunut allergialääkkeillä, avaavilla ja kortisonisuihkeilla. Siltikin minua ahdisti kukkien siitepölyn paljous ja ihmisten erilaiset hajusteet.

Alkoholia ja pientä naposteltavaa oli jokaiseen makuun. Vaivihkaa siirryin välillä viileään taloon hengittelemään raitista ilmaa. Sopivan ajan kuluttua kiitin isäntäparia ja poistuin.

19 kommenttia:

  1. Kiusallisia tilanteita ja pisteet siitä että menit, se vaatii luonnetta. Olen kehittänyt itselleni kilven jonka takaa voin huutaa "En tule!", mutta se tarkoittaa sitä että joutuu yhä kauemmas ihmisistä ja tällä hetkellä en tiedä onko se hyvästä vai pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Peppone :) Kyllä sitä huomaa pyörivänsä eniten omissa oloissaan. Minulla on lähes jatkuva kurkkukipu ja se tuo yllättäviä kiusallisia yskänpuuskia.

      Poista
  2. Eipä paljon innosta moiset juhlat. Kotona on hyvä olla.

    VastaaPoista
  3. Minäkin pysyttelisin pois tuollaisista juhlista. Bloggaajat taitavat olla aika omissa oloissaan viihtyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän tulee rajotteita, sitä mieluummin pysyttelee kotona Susu.

      Poista
  4. Mitäpä sitä ei vanhempiensa eteen tekisi. Tukalat tämmöiset juhlat.

    VastaaPoista
  5. Haasteellinen tilanne. Jos isään välit olivat ok, niin ehkä hyvä mennä pippaloihin, os taas nekin hiertää, niin voisin jäädä kotiin.

    VastaaPoista
  6. Pakollisia sukujuhlia, näyttäytyä täytyy vaikkei kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti kaameita, jos ei ole kovin sosiaalinen tapaus.

      Poista
  7. Ikävä tilanne, varsinkin jos oma äiti suri eroa. No, siinä tapauksessa tarinan minä ei ehkä olisi mennyt juhlimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin tarkoituksella äidin tilanteen pois, kumpikin vanhempi on yhtä tärkeä.

      Poista
  8. Sukuni on oppinut sen, että kun osallistun virkani puolesta noin 60 sukujuhliin vuodessa ihan outona ja vieraana, maltan hyvin pysyä poissa erikymppisistä saati häistä... hautajaisiin täytyy välillä osallistua, tunnesyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle onkin tuttu asia mennä juhliin kuin juhliin, äijä.
      Hautajaiset on suvunkin kesken eri asia, sinne mennään!

      Poista
  9. voi näitä "pakko-juhlia"
    Sanon KIITOS EI.tai ei tarvi sanoa kun ei ole enää sukulaisia"ne on lakannu olemasta".
    Parempaa syksyä sinne 🍂🍁🤗🧡
    t.psyk.päivystys polilta.😥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähenemään päin ovat pakkojuhlat, niinkerta :)
      Hyvää syksyä sinnekkin ja selkä-jalka paranemisia, täällä on jo talavi.

      Poista
    2. kiittäen 🤗 niinkerta 🧡

      Poista