Lapsuudenystävä
Opimme melkosen nuorina tuntemaan toisemme, olivathan kotimme näköetäisyydellä. Samaa tietä kuljimme niin kansa- kuin keskikouluunkin, viides luokka junnattiin vierekkäin.
Keskikoulun jälkeen muutin kauas kotipaikkakunnaltani, kortit ja kirjeet kulki ja käydessäni kotona näimme toisemme.
Hänestä tuli myös nuoremman tyttöni kummitäti.
Ystäväni on aina ollut järkevä ja hyvin iloinen ihminen. Minä taas synkkä ja tuulella käyvä. Yhteistä meillä lienee jonkinlainen yksin olon tarve.
Ystäväni on myös hienotunteinen ihminen, en ole koskaan pettynyt häneen. Juttumme polveilevat arkipäiväisistä vähän syvällisempiin, tietenkin vaihdamme kuulumisia yhteisistä tutuistammekin.
Toivon meille monta ystävyyden vuotta, me elämälle allergiset!