keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Mökillä





Tänään oli vapaa ja oltiin äijän mökillä. Alakuvassa pitäs näkyä 15 marjapensasta, joita leikkelin aika rankalla käellä. Pensaat on jo vanhoja, ehkäpä joku joskus uusii niitä...kenties.
Ison pihan haravointi oli äijän työtä ja melkein koko piha tulikin puhtaaks. Samalla valutettiin mahlaa muutama litra. Nyt olikin ihan nappi aika siihen.
Paksua jäätä oli jäänyt rannoille ja kävin koukkaamassa sankollisen vettä ja otin samalla kuvan vedenalaisesta maailmasta.
Muutama jäälohkare oli huilaamassa kohti kaupunkia.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Väliaikatiedotus


Jämien vähentämistä taas kerran. Välityö(kanavatyö) on kolmannessa värissä ja aion ostaa siihen tummimman vihreän tilalle vähän sopivamman väristä lankaa.
Eilen tuli kovia vesikuuroja ja lumet väheni huomattavasti. Tänään on hirveä tuuli, ei huvita hengitellä hiekan pölyä niin pysyttelen sisällä. Kävin sentään töissä ja olo on väsynyt, mutta kohtalaisen onnellinen. Konna riehuu taas kevättä ja kehittelee munia, yritän kuitenkin tarjota sille ruokaa.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Eläintarha





Harmaan päivän piristeeksi ajeltiin eilen Ranualla ja käveltiin eläinpuistossa. Eläimet oli hyvin väsyneitä, eikä kaikkia näkynyt ollenkaan. Aktiivisin oli tuo vähä kakkanen jääkarhu, sen hupia oli pestä palloleluaan sohjossa. Kaveri lötkötteli hangella reporankana. Iso hanhi nokkasi minua takista, kun olin liian utelias. Periaatteesta en tykkää tarhauksesta, mutta yritän naivisti ajatella etteivät nämä eläimet selviäisi luonnossa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tauko....

...jatkuu erinäisistä syistä. Suurin syy on koneen hajoaminen.