sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Projekti 104

Osa 38-71, hyvin samankaltainen, kun alkuosakin. Viimeisen satsin väkerrän syssymmällä, nyt jotain muuta.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Duunii

Oon käyny nyt pari päivää tutustumassa työn iloihin ja saloihin. Mikäänhän ei ole sinänsä työssä muuttunut, paljon raskasta työtä ja jatkuva hiki. Eilen oli 11 lähtijää, joten sänkyjä riitti pestäväksi, sitten vaihdettiin huoneita jne. Ilta on ollutkin sitten tulijoitten rumbaa, tänään on tutustuttava hyvin lyhyessä ajassa lähes puoleen osaston asiakkaista, ilman rapsaa. Se mikä on olennaisesti muuttunut, lyhyitä pätkiä tekevän on oltava vähintäänkin varakas. Kaupunki on ulkoistanut palkanlaskennan, kun työni päättyy 28.6 saan palkkani heinäkuun lopussa ja jos huonosti käy lisät eivät ole vielä siinä. Hyvässä lykyssä voin laittaa työtön-työssä lappuni elokuussa liikkeelle ja jos toisin, se lähteekin vasta syyskuussa.
Osastonhoitajat ovat hyvin tietoisia siitä, etten kykene tekemään pitkiä jaksoja ilman sairaslomia. Onneksi nyt on tyrkyllä hiukka nuorempia tekijöitä, jotka eivät välttämättä tule toista kertaa.
Tämä on pieni valistuspätkä niille joitten( päätä ei käännetä) mielestä kaikki työttömät ovat luusereita!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kaapunnilla








Taas näitä kaupunkimme ihanuuksia, tulivat vain väärässä järjestyksessä.
Ylimmässä kuvassa on poliisilaitos ja valtion virastotaloja.
Seuraavissa kahessa kuvassa on nykyinen kaupungintalo.
Neljännessä kuvassa on Hallituskadun puolelta otettu kuva Maakuntakadun puolelle. Oik.reunassa on kortteli Korkalonk.Hallitusk.Maakuntak.Ukkoherrant.jossa oli muinoin Ounaskosken koulu, jopa neuvola ja suurkeittiö. Nyt siihen rakennetaan korkeita taloja vieri viereen.
Seuraavissa vanha uimahalli ja ns.keskuskansakoulu.
Pohjanhovin rannassa oli isoja kiviä, joitten halkeamiin oli laitettu ilm.yritysten nimiä.
Sitten on historiallinen, viimeinen grilli.
Alimpana on patsas, jota nimitän Äiti Maaksi.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Rantiksen haaste

    Huomasin töpänneeni!!
    Sääntöjä en tähän aio laittaa, vaan kerron itsestäni ne 11 asiaa.                     
    1. Minulla on kaksi lasta.
    2. Olen kolmen lapsen mummo(kukaan ei ole ehkä huomannut sitä) :D
    3. Olen asunut Roissa 43v.
    4. Olen ns.pätkätyöläinen.
    5. Virallinen eläkeikäni on 6v.päässä.
    6. En ole koskaan omistanut ajokorttia, enkä tule sitä hankkimaankaan.
    7. Olen selvinnyt ilman läväreitä ja tatskoja, minulla ei myöskään ole    koskaan ollut korviksien reikiä.
    8. En omista telkkaria, enkä katso ohjelmia myöskään netistä.
    9. En ole ns.sukurakas. Sitä esiintyy muillakin suvussa ;)
    10.Olen ollut äijän kans 22v.(vaikkei asutakkaan yhessä).
    11.Saan päivittäin positiivista huomiota yhdestä ulkoisesta seikasta(varsinkin töissä). 
                                                                                                   
    1. Mikä on lempikulkuvälineesi asteikolla juna, lentokone, laiva ja miksi?          Enimmäkseen kuljen junalla.                                 2. Mitä  lemmikkiä et missään nimessä ottaisi?
        Ehkä en ottais käärmeitä, liskoja tai hämppejä. Nykyisessä 
      asunnossa ei sais ollenkaan pitää lemmikkejä, Miina konnakin 
      tuli ohi korvien. Koiraa mielisin, jos ois mahdollisuus...
    3.Käytkö katsomassa/auttamassa ketään vanhusta/sairasta säännöllisesti?
      En käy. Töissä täyttyy se kiintiö ja vapaa-aikana olen suuren 
      osan ajasta tytön lasten luona.
    4.Pysähdytkö viinalta haisevan maassa makaavan ihmisen kohdalle tarkista
       maan hänen kuntonsa?
       Pysähtyisin. Vielä ei ole tullut semmoista tilannetta. 
    5. Miten usein käyt kirjastossa?
        Kerran tai kaks viikossa. Aina on oltava luettavaa.
    6.Mitä lihaa/kalaa ostat kaupasta ja mitä siitä teet?
       Hyvin harvoin muuta kuin jauhelihaa ja ihan perinteiset 
      kastike ja lihapullat tulee väännettyä. Lohi ja seiti on 
      kalat, jotka tykkään syödä paistettuina. Muikkuja ostan usein,
      mut ne menee konnalle.
    7.Luomu vai ja miksi?
       Tottakai luomua, jos pörssi antaa periksi!
    8.Kiroiletko itseksesi autossa tai kotona?
       Aikas harvon kirvaan yksin tai muitten seurassakaan.
    9.Mikä on sinun mielestäsi hauskin ammatti?
       Onkos töissä oltava hauskaa? Mielenkiintoisin olis ehkä 
      arkkitehti.
    10.Oletko helposti johdateltavissa?
        En ole. Sinisilmäisyys on hävinnyt jo tähän ikään mennessä.
    11.Miten usein käyt metsässä kävelemässä/hiihtämässä/sienessä/marjassa?
       Aina vaan harvemmin. Kävelen joen rannassa, hiihdän joen 
       jäällä. Sienet, mustikat ja puolukat keräilen, jos on aikaa 
       tai jaksan.

    Tämä oli rankka ponnistus(sekä itseltä ja koneelta), joten härskisti jätän tekemättä uudet kysymykset.      

         
         

    keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

    Mieleni on kuin linnun siipi

    Pyrokratian paineissa paisunut pääni päätti pestä pakastimen, pyöritellä pullia, pajattaa pimeitä.
    Takaisin netin syövereissä uuden tikkuni kanssa. Pihlaja kukkii levittäen raskasta tuoksua vai oisko hajua.
    Sää on viileä ja minulla on kuuuma....