Joskohan olis inhvulenssa tältä talvelta pietty! Aattona oli lapsukaiset jo terveitä, äijä kävi vielä sillon tiputuksessa päivystyksessä. Lääkekuuri kestää yli vuojen vaihteen.
Kävin eilen jo salilla, mut muuten ei saa itteä ulkoistetuks. Kirjat viekottelee sängyn syövereihin.
Jouvuin käymään hammaslääkärissäki, etuhampaasta lohkes iso pala. Kyllä kirpasee, yli 70 e meni suit silleen.
keskiviikko 28. joulukuuta 2016
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Lisää kuvia
Nelostietä pohjoseen |
Tähän olis pitäny olla tummempi tausta |
Nätti-Jussin vaunut on jätetty jäätymään |
No, nyt on Roissaki oma muuri :) |
Nuo täplät on viissenttisiä |
Kk:n uitto tulee siitä, kun nuoriso on vuoskymmenet viettänyt viikonloppuöitä kävellen muutamaa kadunväliä ja istuskellut Koskikadun ikkunalaudoilla. -70 luvun alussa pohjosreuna oli kaupunkilaisille ja eteläreuna maalaisille. Koskikatuhan laskeutuu myös Kemijoen rantaan ja siellähän uitettiin puita kauan sitten. Aika muuttuu ja tavat, minun tytöt läks aina kulumille :) Nyt en tiedä onko siellä nuorisoa ollenkaan, kun on kotiintuloajat. Ei kait siihen mee kauan, kun tietää missä nuoriso viettää aikaansa, kun lapsenlapset alkaa olla siinä iässä.
lauantai 17. joulukuuta 2016
Kuvia
Eilen oli -15, kun otin nämä kuvat, nyt on hiukka alle kymmenen. Kuvauspaikkana on taas Ounasjoki :)
tiistai 13. joulukuuta 2016
Aina samaa
Minulla on joka joulunalusaika samat leipomukset, tylsää! Näistä tylsimyksistä läks suurin osa muihin kaappeihin :) Lahjat on paketoitu, kortit lähetetty, muutaman kirjeen laitan vielä matkaan. Joulusiivouksena on ihan tavallinen viikkosiivous.
Joku pikku piru on kulkenu kintereillä, Eilen käytin tytön koiraa ulkona, kahlasin jonkun metrin ennen jäälle menoa niin enkös tuuskahtanu turvalleen...ja polovi tykkäs.
Sunnuntaina kävin kattomassa keskimäisen esiintymistä telinevoimistelijoitten joulujuhlassa. Väliajalla halutti kahvia, vaikka harvoin juonkin sitä. Sain kupin mukavasti käteen, niin joku muija tönäs, kaikki vaatteet meni pesuun!
Eilisestä on vähän lauhtunu, mut vieläki on pakkasta toistakymmentä astetta.

perjantai 25. marraskuuta 2016
Virkkausta
Tilasin karkkaiselta luotilankaa, virkkailin avaimenperiä ja aattelin kokeilla kissanleluja ja heijastimia. Lanka hylkii likaa ja kestää kulutusta ja erilaisia säitä. Jotkut virkkaa tästä langasta ulkotiloihin liinoja ja verhoja.
Polvinivel taitaa veellä viimesiään, kun kipeytyy päivä päivältä enemmän. Joskus on pakko mennä polvilleen, niin tuntuu, ettei lumpiota ole ollenkaan. Yritän kuitenki könkätä josko pääsisin eläkkeelle, sitten vois edetä sen kans pitemmälle.
Pakkasta on -10 kieppeillä, muuten tyyntä.

lauantai 19. marraskuuta 2016
Pitkä matka suuntaan ja toiseen
Sambaa Kinaporissa |
Joulu näköjään lähestyy |
Malmin hautausmaalla |
Hiljentymään |
Tää päivä on ollut unettava, mutta oon pyykkäilly, selannu läppärin antimia ja lehtiä, konna sai ruokaa ja luistelin lähikaupassa. Keli on hyvin märkä, aamulla sateli vielä lunta.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Marraskuun maisemia
perjantai 28. lokakuuta 2016
Toisen ottamia kuvia
![]() |
Rovakadun ja Ruokasenkadun risteys. Takana häämöttää harmaa Revontuli kauppakeskus |
![]() |
Tästä kuvasta näkee keskuskentän uuden katsomon, on saanut mainosta ja tunnustusta. Minusta se on edelleenkin ruma! |
![]() |
Tää kuva on suunilleen etelään. Takana pitäs häämöttää Lappia.talon kattoa. |
![]() |
Tämä taas on suurinpiirtein Rovakatua pohjoseen päin. |
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Työjakso takana ja mieli on aika matalalla, ei työn loppumisen takia, mut flunssan oireita on ihan kiitettävästi ollu jo puoli viikkoa. Tulipahan taas todettua, miten tiedon kulkemattomuus ärsyttää työpaikalla. Mm. olin viemässä vainajalle ruokaa, annoin kyllä palautetta sairaanhoitajalle...mistä tuskin on apua toisella kertaa. Potilaitten kotilomat jää kertomatta jne.
Tuli kuunneltua huutavia sairaita, juteltua mukavia potilaitten kans, toistettua dementikoille tunnista toiseen samoja asioita, sitähän se on oman työn lisäks.
Tänä aamuna tuli lumen näköstä höytyvää, ei ehtiny ees maahan saakka. Pilvistä ja tihkusaetta ollu nää viimeset päivät.

torstai 13. lokakuuta 2016
Sumuista
Aamulla oli paksu sumu, tässä se oli jo hälvenemässä ja vaihtu auringonpaisteeseen |
Sää on todella kylmä, kun ei ole vielä ehtiny tottua, aamupäivän oli -2.
perjantai 23. syyskuuta 2016
Tylsyttää
Hukkaputken pohjospää |
Arktikumin arboretumin kaunopihlajassa oli vielä marjoja. |
Joutsenet vaihto vesistöä |
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Metässä
Tulipa vielä kaunis päivä, käytiin puolukassa ja otin sattumoisin pussin matkaan, siihen löyty muutama kangassieni. Kameraa ei ollu matkassa, kun tuntuu, ettei enää ole kovin ihmeellistä kuvattavaa. Oli siellä pari poroa, no, kaikkihan tietää, että niillä on neljä jalakaa ja usemmilla sarvet...näillä oli. Kolomisen tuntia, meillä oli kaikki kerätty, puolukat puhistettiin vanhanaikasella ritilällä auton luona, n.6l, oli pakasteessa. Sienissä meni tunti kauemmin.
En tietenkään kerro miten putosin polvilleni, selkä valitti jo eka kumartumisella, nenä vuoti koko ajan ja lopussa alko huimaamaan!
Eilen kävin mökille istuttamassa kasveja, joitten nimiä en muista. Muutamia mehikasveja (nimitän niitä kalliokävyiksi) oli mukana. Istutin niitä eri puolille ihan kokeeksi, jos joku sattus keväällä nousemaan kukoistukseen. Joten niistäkin mahd.kuvat keväällä.

keskiviikko 31. elokuuta 2016
Menneisyyden haikuja
Minun lapsuuteni 13-vuotiaaksi asti meillä oli tämä hevonen. En muistanutkaan, että se oli noin mahottoman iso! Haravakoneen päällä on edesmennyt veljeni ja takana näkyy minusta vähän vanhempi veljeni joka aikansa hoiti tuota tilaa ja isäntänä on nyt hänen poikansa.
Viikon olen ollut työttömänä ja yskin ekan flunssan loppuja ulos.
Huomenna olis tarkotus käyvä puolen vuojen tauon jälkeen salilla.
Puolukassa on käyty kertaalleen ja saalis oli vaatimaton, vain pari litraa.
Sää on kovin syksyinen, aurinko lämmittää vain vähän keskipäivällä. On yöpakkasia, aamusumua, lehdet lentää ja on aika totutella lisääntyvään pimeyteen.

sunnuntai 14. elokuuta 2016
Aika kuluu
Sain vasta nämä kuvat, vaikka veljeni uurnan laskusta on jo aikaa toista kuukautta. Aikas monta eurokymppiä laskutetaan kuopan kaivamisesta ja peittämisestä, vaikka tässä tapauksessa kuopan peitti toinen velipoika.
Vuosi tuli lisää mulle itellekki ja sain ihania kuivattuja villiyrttejä ja kauniin runon:
Yritimme tässä uuraasti taiteilla
jotain runon pätkää mukavaa,
aivolohkoista kiivaasti kaivella
jotain herkkää kaunista sanottavaa.
Tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa
niin hempeitä lurittaa.
Niin luulemme, sanoittakin tiedät sen,
et olet meille tärkeä ihminen.
Kiitos, että olet olemassa, hyvää Syntymäpäivää !
M, R, U, K ja Nova koira.

keskiviikko 3. elokuuta 2016
Loppukesää
Nyt on päästy niistä älyttömistä helteistä, niin tullee vettä ja ukkostaa. Äijä on hakenu jonkin verran mustikoita, jotka riittää meille ja tytölle, kun ei ole isoja pakastimia. Tännään työnnyin vattupusikkoon (ainut vapaa), puska oli märkä kun mikä ja alko satelemaan. Kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ja kävin toisen yrityksen, yht.n.4,5 l. Poikanen söi niistä osan. Äijälle annoin seuraavaks työks viinimarjojen kerruun, yritän höyryttää mehua aina aamuvuorojen jälkeen. Työt ehtii onneks loppua, kun tulee puolukka aika, viime talveks ei saatukaan yhtään puolukkaa.
Ens viikolla alkaa koulut ja kesä kääntyy syksyyn.
Tältä kesältä jää luultavasti mieleen runsaat ukkoset ja työpaikalta muutamat ikävät tapaukset.
Ens viikolla alkaa koulut ja kesä kääntyy syksyyn.
Tältä kesältä jää luultavasti mieleen runsaat ukkoset ja työpaikalta muutamat ikävät tapaukset.
tiistai 19. heinäkuuta 2016
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Kesä
Aamulla oli pilvetön taivas, niin mieki uskaltauvuin mökille. Otin ihan lunkisti ja välillä oli pakko mennä sääskiä ja paarmoja karkuun sisälle. Pesin terassilta lintujen ääkät ja keräilin teeaineksia. Äijä ajeli koko nurmikon. Kaikki on niin vehreää, hyvä ettei jo määnny haissu!
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Roi muuttuu
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
Äkänen kuuro
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Sattuu
Muistin Susun kirjoituksesta, mitä minun piti kirjottaa. Töissä on taas kesäisin nuorta porukkaa, eilen oli yksi syötettävä, eikä osasto ollut täynnä. Syötettävä mies oli liemiruokainen, hänelle oli laitettu eteen kolme nokkamukia, joista hän ei osannut juoda. Kysyin hoitajilta kuka oli vienyt ne ja sanoin, ettei niihin ole koskettu. Vastaukseksi sain, ettei mies halunnut aamullakaan paljoa? Seurasin myös seuraavan kahviajan, silloin oli astiat tyhjenneet syötettynä. Joskus olen ollut tuossa tilanteessa niin "ilkeä", että olen kirjoittanut nestelistaan, ettei ole syötetty. Sattuuhan näitä muulloinkin, ruoka jätetään eteen, kun on kiire tupakalle tai juoruamaan.
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Tihkuttaa
Ihan sopiva päivä töihin :) Mulla oli 3 vapaata ja seurana oli tytön koira, joten tuli tehtyä eri pituisia lenkkejä. Säät oli mainioita, pilivipoutaisia päiviä, tiistaina ropsautti vettä ja eilen vähän tuuleskeli, piti vetasta astmapiipuista. Minulla on pieni koppero tytön asuntoon verrattuna, joten kaks komentoa jäi pois "pois" (keittiöstä) ja "omalle paikalle" Koira sai ruhtinaallisesti nukkua minun vieressä, iltasin ja aamusin käyvä kainalossa :) Konnan ollessa lattialla oli vähän ongelmia, koira, kun tykkäs, et se on hänen ruokaa :) Yritti tassulla kokeilla ja mieli olis tehny haukatakkin. Konna suhauttaa ja "hyppää", kun säikähtää jotain. Eilinen iltapäivä meniki sitte siivoillessa koiran karvoja ja nurkkiakin nyhjäten.
torstai 9. kesäkuuta 2016
Lapin kesä
Aamulla oli tämän näköstä ja vielä tuolla vaarassa iltapäivälläki. Tuulesta ei ole tietoa. ei ainakaan minua oo häirinny. Lauantaina alotin työt ja polvet ei oikein tykkää. Minulla on kaks neljän viikon pätkää ja juhannuksen seudun 6 työpäivää näyttää pystynkö tekemään sen toisen pätkän.
Työpaikka ja työ on ihan mukavaa, vaikka joka päivä on singutettava kroppaa ja hermoja ihan äärimmilleen :)
Työpaikka ja työ on ihan mukavaa, vaikka joka päivä on singutettava kroppaa ja hermoja ihan äärimmilleen :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)