tiistai 3. toukokuuta 2022

Krapu 18

 Kengätön

12-vuotiaana pääsin toisen kerran käymään Helsingissä, siellä asui suurin osa sisaruksistani. Uusia vaatteita en ollut saanut kaupunkireissuuni. Kaikista eniten minua harmitti kenkäni, kuten tavallista ne oli siskoni vanhat. Niitä oli muka uudistettu maalamalla ne yököttävän ruskeiksi!

Yövyin siskoni luona, jolla oli pieni huone kotiapulaisperheessään. Olimme lähdössä seuraavana päivänä kaupungille ja minussa nouseva murrosiän uhma päätti jättää kengät sisälle. Sisko motkotti vieressä vihaisena, kun tallustelin likaisia katuja avojaloin, kuten kotona nurmikolla.

Häpeä ja vahvemmat auktoriteetit sai kengät pysymään jaloissani toisten sisarusten kanssa. Muutaman päivän minua siirreltyään paikasta paikkaan, alkoi jollakin kesäloma ja pääsin kotiin.

Avojaloin kävely on vieläkin parasta kesässä.


14 kommenttia:

  1. Voin uskoa, että harmitti vanhat kengät, kun sentään Helsinkiin asti läksit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin kittanoihin vaatteisiin ja vanhoihin kenkiin ei tahtonut tottua millään.

      Poista
  2. Aikamoista kapinaa kävellä paljain jaloin! Uskon, että kengät harmittivat, Hgin reissulla olisi halunnut olla jalassa ihan jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teot ja vaikeneminen on ollut minun kapinallisuuttani :)

      Poista
  3. Siskon vanhoissa vaatteissa kuljin minäkin paljon jopa teininä. Äiti kyllä ompeli meille, kun oltiin pienempiä, mutta myöhemmin ei enää ehtinyt. Juhlaa oli kyllä ne kerrat, kun sai ihan itse valita uusia vaatteita. Esim. lapsilisäpäivänä näitä onnen hetkiä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitin ompelemissa vaatteissa kului meilläkin lapsuus. Jo varhaisteininä yritin ommella ittelle vaatteet. Meillä ei ollut lapsilisäpäiviä :)

      Poista
  4. Parempi paljain jaloin kuin kehnoissa kengissä. Onneksi oli kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oivallus anli :) Talvella oisin varmaan kulkenu kumppareissa.

      Poista
  5. Hyiii se pienten lasinsirujen määrä Helsingin kaduilla! Ja äkkiä tulee tosi mustiksi jalat. Jostain syystä oon joskus kokeillut, en muista miksi. Liekö kenkä hangannut.
    Mummon muistan maalanneen nahkakenkiä valkoiseksi, kun olivat kuluneet. Onkohan sellasta kenkämaalia vielä olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän on mustat jalakapohjat, kyllä ne talaveks vaalenee :) Opettelin kävelemään jopa sänkipellolla paljain jaloin. Meillä taijettiin maalata tavallisella maalilla...

      Poista
  6. Rohkea veto kävellä paljain jaloin. Olen itsekin tallaillut paljain jaloin Hgin kaduilla - lopputuloksena hirveä hinkkaaminen, että sai jalkapohjat puhtaiksi. :)

    VastaaPoista
  7. Rohkea tyttö! Minä menin kaverini kanssa mummoni luo paljain jaloin. Ja voi että me saatiin huutia, oltiin kuulemma ihan kuin jotain epämääräistä roskasakkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkea tai uhmakas :) Olipa ilkeä mummo, lapsena oli ihanaa kävellä avojaloin. Nykyään on varottava vähän, kun kylmyys hiipii jaloista ylöspäin.

      Poista