keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Voi, huohh!

 Minulla on yli seitenkymppinen ystävä, hän asuu senverran kaukana, etten jaksa kävellä sinne. No, viime torstaina autonsa meni rikki, siihen joutu hankkimaan osia ja perjantaina ois korjausaika. Siihen joutuu hankkimaan hinaajan, koska ei voi ajaa. Onneksi kauppa on lähellä, siinä hän jaksaa käyvä kävellen.

Lääkärinaika on diabeteksen ja verenpaineen seurannan vuoksi viikon päästä. Verensokerin ja verenpaineen tulokset ovat ylhäällä, luultavasti myös lääkelista. Katoin hälle valmiiksi labran numeron, jonne hän yritti soittaa (vanhalla puhelimella), labra-aikoja ei ole!! Sieltä oli annettu numero mistä perua lääkäriaika. Minulle tuli tuohtunut puhelu, miten painan ykköstä ja mikä se ruutu on? Yritin ehottaa käymään naapurissa, joka vois auttaa puhelun alkuun omalla puhelimellaan, ei käynyt, en mene! Pähkäilin ja pyörittelin asiaa mielessäni, soitin lääkäriajan peruutukseen ja kerroin nauhalle, jos voisivat soittaa ystävälleni. Puolen tunnin päästä hän soitti ja kertoi voivansa mennä lääkäriin sovittuun aikaan. Labranäytteet vois ottaa myöhemmin.

Äsken ystäväni soitti miten autovakuutuksessa on ilmainen hinaus :) Nämä ovat suuria asioita pienituloiselle eläkeläiselle :)

12 kommenttia:

  1. On kyllä hankalaa aikojen varaukset ym kun älykännykät ovat täyttä hepreaa monelle vanhemmalle ihmiselle. Ja sitten nuo labra- ja lääkäriajat. Huokaus. Joka paikassa yhtä hankalaa.

    Tulin juuri laboratoriosta ja nyt pitäisi ensi viikolla soitella lääkäriaikaa, kun lähin terveysasema on ollut pari viikkoa suljettuna.

    Autojen vakuutuksissa on nykyään melkein aina hinaus. Se on tosi hyvä, hinaus on kallista jo muutaman kilometrin matkalla.

    Hienoa kun huolehdit ystäväsi asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi syyttää koronaa, kun kaikki(ainaki sairaanhoito)on tukossa. Nettivaraukset on taas poistettu samoin takaisinsoitot.
      Tuo hinauksen omavastuu 0 euroa oli ilonen yllätys, kunpa muistas tarkistaa seuraavanki kerran :)
      Kiitti Cara!

      Poista
  2. Joo, lisää vaan digipalveluja, prkl. Kaikki eivät todellakaan ole syntyneet kännykkä kädessä ja modeemi aivoissa.
    Saa nähdä, miten tuleva sote-uudistus saa pakan entist enemmän sekaisin. Lisää etävastaanottoja kuulema luvataan. Just joo.

    Ihanaa, kun huolehdit ystävästäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhulla saa ootella sotesotkuja, heikoimmat kärsii aina jollakin tavoin!
      Itelläki on välillä hoksottimet hukassa ja käy hittaalla, mitenkähän sitten!
      Kiitti Susu, parhaani yritän :)

      Poista
  3. Asioilla on tapana järjestyä. Nyt sinä olit todellinen ja tarpeellinen apu ystävällesi.
    Asiointi näyttää menevän aina vaan vaikeammaksi ja palvelut sitä kautta saavuttamattomiin.
    Olisi taivaan lahja, jos jokaisella olisi laiseni auttava ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki järjestyy aikanaan aimarii! On yritettävä vain pittää pää kylmänä, jos toinen hermostuu. Sillon meinaa pinna kiristyä, kun toinen ei kuuntele tai inkuttaa vastaan :) Ei auta näillä mennään!
      Kiitti aimarii, sitä minäkin toivon, että jokainen sais apua..itekkin aikanaan.

      Poista
  4. Maarit :ISO LÄMMIN HALAUS Sinulle.

    Olet todellinen ystävä "hädässäkin".
    ...niin sain joku päivä sitten huomata "kaikki järjestyy...vaikka yö meni hermoillessa"/aivan turhaan.
    Hyvää loppiaista Sinulle Ystäväni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, karhunhalaus sinullekkin :D
      Voi, miten monta kertaa on saanu hermoilla turhaan.
      Mukavaa perjantaita ystäväin<3

      Poista
  5. Asioiden selvittely vie hirveästi aikaa ja vaivaa ja etenkin hermoja jos asia ei ota sujuakseen. Yhdelle asialle voi olla niin monta mutkaa. Onneksi tilanne selvisi askelluksen hyvään suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Sartsa ja se tietojen haku, tuntuu kaikki muuttuvan yhtenään!
      Onneks on jottain pohjaa, kun on nuoresta lähtien joutunu hoitamaan omat asiansa.

      Poista
  6. Ihanaa että olit kaverin apuna ja järjestit muutakin apua <3 voin kuvitella ikääntyvän ihmisen ahdinkoa, kun itsekin suhteellisen kykeneväisenä ja älykännykkää ymmärtävänä välillä olen ihan raivon partaalla näiden asioiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH<3 Oon yrittäny auttaa minkä pystyn, mut aivot rapistuu itelläki :(
      On muuten hieno pienkorjaamon omistaja, hän auttaa kaikissa autoon liittyvissä ongelmissa!

      Poista