torstai 25. helmikuuta 2021

Juho ja Liina

Krapu 8

Vanha pariskunta eleli sopuisasti poikansa perheen kanssa. Nyt ei ollut kiirettä töihin, oli nuorempaa porukkaa heinäpelloille. Juholla tuli aika pitkäksi kuljeskellessaan pihapiirissä. Niinpä askeleet vei linja-autopysäkille ja sukuloimaan. Juho tykkäsi lapsista, hänen hokemansa hippasilla oli: Voi kummitus kuitennii : )

 Liina alkoi ensimäisenä hätäilemään, missähän se ukki on? Taidettiin kotona olla vähän tietoisia Juhon kulkemisista. Toisena päivänä alettiin soittamaan sukulaisille ja ukki löytyi ja tuli viimeistään kolmantena päivänä kotiin. Liinakaan ei kiukutellut miehelleen, vaan kyseli kuulumisia. Juholle siitä tuli tapa, eikä hän tajunnut kotiporukoitten huolta. Aika kului, muisti huononi, eikä Juhokaan astellut linjuriin. Viimeisenä syksynä hänet löydettiin metsästä kuolleena.

17 kommenttia:

  1. Voi Juhoa, surullinen loppu tarinalle. Onneksi löytyi aina kuitenkin, ihan viimeiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Juho oli iloinen veijari ainaki vanhemmiten. Jokaisella on omanlaisensa kohtalo.

      Poista
  2. Tuli jotenkin mieleen, että Juho tiesi aikansa olevan täysi ja meni metsään kuolemaan. Niinhän monet eläimetkin tekevät.

    VastaaPoista
  3. Juho ei ollut tottunut ilmoittelemaan menemisiään ja totta kai muistamattomuuden lisääntyessä miehen mielessä saattoi myös kasvaa ahdistus, joka oli osasyynä hänen loppuunsa.
    Murheellista kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dementikot hakee paikkaa, joka on vain heidän hiipuvissa mielissään.

      Poista
  4. Surullinen loppu. Suvussani alzheimeria, siksikin niin koskettava tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän suvussa on ainakin dementiaa, kumpikin sairaus samantapaisia.

      Poista
  5. Juu, kyllä niitä dementikkoja täytyy pitää silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sairauden alkuvaiheessa voivat olla oveliakin :)

      Poista
  6. Olipa hienoa, että Juho matkusteli sukulaisiin aikoinaan. Minun lapsuudessani naapurit tupsahtivat tuosta vain kylään, enää sellainen ei sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tosiaan kyläiltiin kyselemättä, nyt on kännykät, joilla pietään yhteyttä.

      Poista
  7. Surullinen ,muttta ihana tarina,
    Juho onneksi osasi nauttia eläkepäivistään...ja hienosti Liinakin suhtautui,reissuihin..Luottamus pelasi:)
    Juho lähti saappat jalassa,parempi niin ,kuin vihanneksena sairaalan sängyssä,,,

    oi niitä aikoja!..
    Mukavaa ..viikonloppua Maarit-Ystäväin 🤗🤍🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon säälittävämpiä on tosiaan he, jotka vuosikausia on sänkyjen vankeja tajuamatta mistään!

      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua Liisa-ystävälle :)

      Poista
  8. Kaunis surullinen tarina. Usein niin tottakin. Isälläni oli tapana lähteä pyöräilemään eikä hän kertonut äidilleni, mihin päin lähtee. Joskus hän ilmestyi luokseni (16km) sunnuntaiaamulla kello 8 ... hän antoi meidän nukkua ja 8.30 alkoi kopistella pihalla. Äidillä oli viimeisenä isä elinvuotena usein hätä ja murhe, jos isää ei alkanut tulla kotiin, äitini tiesi, että isän aortan tila oli todella huono ja isä odotti leikkaukseen pääsyä. Onneksi isä kotiutui aina, olisi ollut tosi rankkaa miettiä, että mistä ilmansuunnasta häntä olisi lähdetty etsimään. (Isäni kuoli sitten 66 vuotiaana leikkaupöydälle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isälläsikin oli kulkuriluonnetta, onhan se läheisillä hätä, mistä kulkija löytyy.
      Surullinen oli isäsikin kuolema, sieltä mistä apu olisi voinut löytyä, taisi olla jo myöhäistä.
      Krapuni on niiltä osin totta, mitä lapsena ymmärsin ja muistan.

      Poista