tiistai 1. syyskuuta 2020

Krapu 36

 Niin samanlainen kesä kuin edelliset, kuitenkin erilainen. Uudelleen ja uudelleen luonto näytti parastaan ja maa paljaitten jalkojen alla tuntui niin hyvältä. 

Korona ja rakkaan läheisen sairastelu toivat uuden varovaisuuden, ei kyläilyä, ei kokoontumisia. Kuntosali on ollut tauolla kevättalvesta asti, yritin lisätä kävelyä hiljaisissa paikoissa. Viihdytin neitokaista pelaamalla hänen kanssaan sulkista ja petankkia. Hän esitteli taitojaan uudella trampalla.

Marjoja kerättiin pakastimet täyteen. Uimassa en käynyt kertaakaan tänäkään kesänä. Oma flunssa on seurannut minua monta viikkoa, sekö väsyttänee, vai oonko vain laiska. Pakolliset asiat tulee tehtyä välillä toisessakin paikassa, sitten on mukava köllähtää kirjan kanssa. Elokuussa ylitin oman enkkani lukemisessa, kaksikymmentä kirjaa.



17 kommenttia:

  1. Erilainen kesä niin monella.
    Surullista, että läheisesi on sairastunut, se vaatii veronsa. Toivottavasti syksy tuo teille parempia uutisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu, toivon varassa tässä eletään. Toki poikanen saa hoitoa ja kaks kertaa on kasvain pienentynyt, vain millejä..kuitenkin.

      Poista
  2. Niin kesä menee tavalla tai toisella. Sairastamiset ovat aina ikäviä tuli ne milloin tahansa. Hyvä kun sait luettua roppakaupalla kirjoja. Lukeminen tekee hyvää. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon on ollut mukavaa kesässäsi, jos tietenkin huolettaa läheisen sairastaminen. Ja koronastahan me kärsimme kait kaikki omalla tavallamme. Se ei hip hurraata ansaitse,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aimarii, hyviä hetkiä oli paljonkin.
      Korona vaan lisääntyy ja jää pysyväksi riesaksi.

      Poista
  4. Todella erilainen oli tämä kesä. Asiat menivät nyt tärkeysjärjestykseen kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä enkuli opitaan nauttimaan pienistä hyvistä asioista entistä enemmän.

      Poista
  5. Voi kun joskus asiat taas tasaantuis ja vois muistella, että se oli sitä korona-aikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että tää on pysyvä olotila. Eletään kuitenkin toivossa, päivä ja viikko kerrallaan.
    Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Ehkä tää aika jää muistoihin pahimpana korona aikana, virus muuntuu jatkuvasti ja immuniteettia ei näytä tulevan. Toivotaan parempaa aikaa :)

      Poista
  6. Kaikki erilainen liikunta on hyväksi Uuna ja vielä mukavan kaverin kans :)

    VastaaPoista
  7. Toivotaan ,että vielä ...
    palataan ns.hyvään aikaan:)
    Kuntoa hyvä ylläpitää...SULKAPALLOILLEN;))ja hyvän kaverin kanssa.
    Lukeminen kannattaa aina....🧡💛💚💙💜🤎🤍
    Vitamiinit valmiina syys/talvikauteen.
    Paranemisia Sinulle ystäväin!🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, minulla on tämmönen ikiflunssan tapanen, hyvin harvon se on pois. Hyvä kaveri ja hauskuus, ne hyvät hetket :)
      Puolukoita pitäs vielä hakia, niitä kuitenki kuulostaa olevan.

      Poista
  8. Hienoa että olet poiminut marjoja! Niitä on kiva syödä talvipakkasilla, ja ovat terveellisiäkin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Der Seidenspinner, omat marjat ja mehut on parasta :)

      Poista
  9. Marjojen poimiminen on hyvää terapiaa. Tosi paljon olet lukenut, tuollaiseen kirjamäärään / kuukausi en ole päässyt, vaikka aika paljon minäkin luen. Toivottavasti pääset eroon flunssaoireistasi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjojen keräily lisää liikuntamäärää, joka jää joskus vähänlaiseks :)
      Nyt on sattunu hyviä kirjoja, joita ei voi jättää kesken.
      Kiitos!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös Anneli!

      Poista