Torstai
Jaanalla oli toiseksi viimeinen tunti matikkaa. Vanhemmat aikoivat tänään mennä pikku veljien kanssa läheiseen kaupunkiin hakemaan remonttitarvikkeita.
Jaana oli keskustellut edellisenä iltana äitinsä kanssa uusista vaatteista. Mainoslehtisestä oli löytynyt kivoja puseroita, äiti oli luvannut käydä katselemassa niitä.
Tunti oli puoli välissä, kun oveen koputettiin, ovella seisoi rehtori ja pyysi Jaanaa toimistoonsa.
Jaanan ajatus kelasi, eihän hän ollut tehnyt mitään väärää. Vielä enemmän hän hämmästyi, kun toimistossa seisoi kaksi poliisia ja nainen.
Jaanan istuessa tuolille toinen poliisi aloitti:" Olen pahoillani, mutta minulla on ikäviä uutisia....koko perhe....rekan perävaunu." Jaanalle poliisin puhe tuli kuin sumun takaa, sitten kaikki pimeni!
Huh, kamalaa.
VastaaPoistaVaan tuollaistahan elämä on, niin pienestä kiinni, eikä sitä ymmärrä ennen kuin osuu omalle kohdalle.
Elämä on pienestä kiinni, eikä hetkeä tiedä!
PoistaSurullinen tilanne. Kaikki pysähtyy hetkessä.
VastaaPoistaElämässä on monenlaisia kohtaloita!
Poistakoskettava tarina, heti tuntui, että tämän olet todella itse kokenut joko omakohtaisesti tai läheltä seuranneena.
VastaaPoistaTämä kirjoitus pyöri päässä, eikä mieli ois antanu kirjoittaa. Tässä se kuitenkin on!
PoistaTykkäsin kovasti, hyvin kirjoitettu raapale järkkyine loppuineen. "Jaanan ajatus kelasi"... Oikein näin, kun nauha päässä pyöri ☺.
VastaaPoistaKiitos AilaKaarina!
PoistaUseimmiten ajatus kulkee kirjoituksen matkassa.
Ei tosiaan SK. Elämä ei vain ole aina helppoa ja mukavaa!
VastaaPoistaSurullinen tarina,
VastaaPoista...puhutteleva:(
kuinka lähellä toisiaan onkaan ilo ja suru...
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Joskus voi elämä viedä kaiken!
PoistaMukavaa viikkoa Liisa :)
Täällä on vaihteeks tullu monta päivää märkää lunta.