keskiviikko 19. elokuuta 2015

Olin tänään ottamassa vastaan lähiomaista, ilman sitä hän ei olisi päässyt sairaalasta. Sinänsä kukaan ei sitä kontrolloinut. Kaksi sairaalaviikkoa oli tehnyt hetkeksi tehtävänsä, hän nautti kotiinpääsystä. Istuttiin pitkään ulkona, hän nautti hiljaisuudesta. Ei ollut määrättyä ruoka-aikaa, kun ruokahalu on mennyt. Ehkä hän ei vielä ehi kehittää entistä ressiä näinä päivinä. Tiistaina alkaa hoidot, kaikki on vielä avoimena, ei tietoa miten pitkään ne kestää. Tuleeko erilaisia hoitoja? Takapakkia kuntoutumisessa? Tänään oli poistettu yli 20 tikkiä. Huomenna hän halusi mennä käymään omalla työpaikallaan.

7 kommenttia:

  1. Kyllä kahden viikon sairaalareissun jälkeen koti on hyvä paikka. Toipumista omaisellesi ja hoitojen onnistumista.

    VastaaPoista
  2. Minä olin vain kolmisen päivää lks:ssä mutta kotiin tultuani olin pitkän aikaa sohvalla ihan vain kuulostelemassa miltä kotona kuulostaa. Ja eilen kun siivosin löysin sen rannekkeen sohvasta tyynyjen alta selkänojan ja istuinosan välissä olevasta rakosesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on paras paikka, kun vähänkään alkaa paranemaan.

      Poista
  3. Koti, hiljaisuus ja oma rauha.

    Toipumista läheisellesi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Susu :) Nuo kolme asiaa on tärkeitä meikällekkin.

    VastaaPoista
  5. Yhteistä raskasta matkaa, mutta tuki ja turva lähellä, kuuntelevat korvat ja olkapää.

    VastaaPoista