Minäpä kerron miltä tuntuu, kun kuulee toistamiseen, ettei huolita lomittajaks. Ensin vilistää ajatuksissa pettymys, häpeä ja muutama muu negatiivinen tunne. No, äkkiäkös siitä selviää, että näinhän se menee, nuoret astuu areenalle ja mieluummin pienempipalkkaset. Tiijän itekkin, ettei minusta välttämättä ole pitkiin lomituksiin. Viime kesä viisti aika syvältä, eikä työnantajat halua työntekijää, joka jää sairikselle.
Eikä tää nyt suurin asia ole elämässä, pyykkikone vetelee viimesiään!!!!!
Paska fiilis, en muuta sano.
VastaaPoistaJa elämä on toisinaan todella epäreilua.
Voimia.
Voi sinua mistä saadaan sinulle voimaa ja mielennostetta. Periksi älä anna mielen tummuudelle. Pyristele ja pinnistä ja ainakun näät auringon se sinua auttaa nousemaan askeleen eteenpäin.Voi hyvin ystäväin ja mie toivon vain hyvää sinulle ♥
VastaaPoistaMinun kollega, laikkari, on tehnyt 21 vuotta sijaisuuksia, välillä hoitopuolellakin, viisikymppinen ja nyt sai ensimmäisen vakituisen työpaikan. Uudella paikkakunnalla, uudet työkaverit, saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Työmatka sopivasti 20 km/sivu. Olen onnellinen hänen puolestaan ja sain uskoa omaankin tulevaisuuteen. Tosin olen tehnyt sijaisuuksia vasta vajaat kolme vuotta, saan varmaan omaa vakipaikkaa odottaa vielä aika kauan!
VastaaPoistaKiitos Susu-sanon aina noin "elämä on epäreilua" 7v lapsenlapselle. Hän sano jo viimeks, miks sie aina sanot noin? Vastasin, et kun se vain on niin!
VastaaPoistaSirkkis-kiitos, aina on notkosta noustu ;)
Rasa-uskomaton määrä vuosia lomittajana?! Hän, jos kuka on ansainnut vakipaikan! Sinä kans tietenkin, toivotan onnea! Minulla eijoo mahiksia vakilaikkariks, kun ei ole koulutusta, eikä kokemusta ehi kertyä ennen eläkeikää. Mulle riittäs periaatteessa vuos töitä (vaikka pätkinä) oikeella palkalla. Ehkä pääsisin sit eläkeputkeen...sitä toivoisin.