..on ollut minulle aina tärkeä. Lukeminen vie minut tehokkaasti pois arjesta, vaikkei se ihan kaikkeen autakkaan, niin melkein. On kerrottu, että opin lukemaan 3-vuotiaana, enkä epäile sitä. Minusta seur.veli meni sillon kouluun ja jäin yksin, päivät tuntu erityisen pitkiltä. Muistan sen valtavan kiinnostuksen kirjoihin ja mikä uusi maailma sillon avautui. Luin kaiken mitä sain käsiini, kattelin ainakin kuvat, jos en jaksanut lukea. Se on taas eri asia ymmärsinkö lukemaani. Maikin äiti, kummitätini Mirja luultavasti toi minulle ekan kirjan, joka on vieläkin tallella Kanarialintu Pii Pii. Sivuja siinä ei ollut paljon, mutta miten ihana se oli.
Sitä en muista saiko ekaluokkalainen vielä lainata kirjoja, mutta jossakin vaiheessa kuitenkin ehin lukea sen kaapillisen, mitä kansakoulussa oli. Kävin kansak.4 luokkaa ja sillon oli lauantaisin koulua jollon avattiin lainakirjakaappi. Varmaan siinäkin oli joku raja, ettei kovin monta kirjaa saanut lainata kerralla. Tuskinpa sillon tuli viivyteltyä kotimatkalla, sain kahvia ja tuoretta pullaa ja kirjan eteeni, ah!
Seuraavat omat kirjat sain raittiuskilpakirjotuksista, yksi kirja niistäkin on jäänyt mieleen, Eukko Pikkurilli.
Keskikoulussahan oli sitten jo "oikea" kirjasto.
Huonoin kirjastonkäyttäjä olin 15-21vuotiaana, sillon luin kyllä muitten kirjoja, paljon lehtiä ja esim.Kultasarjaa.
Seuraavaksi tuli lastenkirjat ja samalla lainasin itellekki lukemista.
Mieluiten oon lukenu lapsille ja nyt toiselle polvelle kirjoja, joissa on kuvia. Yksi sellainen sarjislehti on, joka ei sovi käteeni, on Aku Ankka(tai vastaava). Kirjakerhoista kertyi kirjoja, jotka oon hävittäny poies. Tytöillä on omat lastenkirjansa tallella. Pikkumuksuille luetaan vieläkin kirjoja, vaikka DVD:t on käytössä. Prinsessalehti tulee tilattuna.
Minulla kuten varmasti jokaisella lukijalla on omat tapansa, miten kirjan valkkaa. Minulla se on ekaks kotimaisuus, mieluiten murrekirja ja katon aina onko kirjassa vuoropuhelua. Päätalon kirjat oon lukenu kaikki ja Heikki Turusenki melkein kaikki.
Viimeisimmät lukemani kirjat on Vainaja verkossa; Unto Katajamäki, Muovikorvo; Tommi Liimatta, Tumman veden päällä; Peter Franzen, Haarautuvan rakkauden talo; Petri Karra(erityisen tylsä), Nukkuu lapsi viallinen; Siiri Enoranta.
Lukeminen on ihana harrastus ja aukaisee uusia maailmoja. Minulla on huikkasen sinun lukemisiin nähden ehkä tylsä mieltymys. Luen taidekirjoja ja taiteilijoiden elämänkertoja sekä muidenkin elämänkertoja ( en nyky muotivillitys juttuja ja sensatiohakuisuuksia). Aikakausien historiaa ja dokumentteja kulttuurista,uskonnoista ja tapakulttuurista. Jo aivan pienestä asti olen lukenut runoja,näytelmiä ja oopperan librettoja. Yhteistä on ollut nuorena luin kulta-, hertta- ja lääkärisarjoja ja luin myös Kaari Utrion tuotannon. Ei enään kiinnosta Utrio.
VastaaPoistaOnnittelut!
VastaaPoistaKirjasto on hieno paikka ja lukeminen parasta !
Voi Sirkkis, enhän mie taidekirjahyllyille oo vielä kerenny, kun on niin paljon ekaks muuta luettavaa;o Luen minäki elämänkertoja vähän mielialasta riippuen.
VastaaPoistaKini-kiitos! Minulla on 4 kirjastoa käytettävissä ja oon katsastanu kirjastoautonki antimet.
Jäi tuosta kirjotuksesta pois, luenhan minä ulkolaisiaki tuotoksia. Ruotsalaiset ja islantilaiset(niitä on vähän)dekkarit on hyviä. Ykskaks pullahti mieleen kirja, joka oli vaikuttava Juokse poika, juokse!
ISO kiitos ihanasta korttilähetyksestä! On siinä moneen lähtöön kortteja! ;o)
VastaaPoistaMinullakin on muistoja koulun raittiuskilpa kirjoituksista! Keväisin niitä aina odotettiin innolla. Minulla on vieläkin (onneksi ovat säästyneet) kaksi ykkös palkintoa ja yksi toinen sija. Palkintohan oli sellainen pieni ja vaatimaton kirjanen! Koulun pikku kirjastokaappi käytiin läpi muutamaan kertaan...
Muistan lapsuudestani sadun joka liikutti minua jotenkin syvemmältä.."Adalmiinan helmi." Aikuisena etsin sadun käsiini mutta..eihän se enää ollutkaan samaa. ;o(
Lähtemättömän vaikutuksen minuun teki "Pikku prinsessa." kirjailijaa en muista. Köyhä kerjäläistyttö osoittautuukin oikeaksi prinsessaksi. Tytön nimi oli Saara! Sarja tuli tv.stäkin joku aika sitten! Tulihan pitkä postaus, kirjoituksesi nostatti pintaan muistoja...
Meillä on ollut hyvin samanlainen lapsuus. Minäkin olin intohimoinen lukija. Paras hetki päivästä oli tosiaan se, kun tuli koulusta kotiin, sai pullaa ja kahvia, jonka jälkeen sai syventyä kirjojen parantavaan maailmaan.
VastaaPoistaMulle lukeminen on ollut pakoa ankeasta lapsuudesta. Olenkin aina sanonut, että suurin lahja, minkä olen elämältä saanut on lukemaan oppiminen. Lukeminen on ihmiselle avain terveyteen ja hyvinvointiin, kun vain löytää oikeat kirjat. Lopuksi täytyy sanoa, ettei turhia kirjoja olekkaan. Jos joku ihminen on nähnyt vaivan kirjoittaa kirja, niin sille löytyy varmasti kohde, joka saa lohtua, iloa ja toivoa kirjan avaamasta maailmasta.
Lapsille olen aina opettanut, ettei kirjoja saa heitellä, eikä kohdella huonosti, koska kirja on loppupeleissä ihmisen paras ja luotettavin ystävä.
Sini-ole hyvä, Itellahan oli nopsana! Meillä oli kans Adalminan helmi, mut vanhemmat sisarukset oli lukeneet sen aika loppuun:)
VastaaPoistaIrene-nii-in, jos kaikki muut hylkää niin ainaki kirjat jää. Ainakin nyt jo saa lukea melkein niin paljon, kun haluaa. Penskana sammutettiin valot just sillon, kun isä käski. Isä ei nimittäin ymmärtäny muuta, kun läksyjen lukemisen. No tulihan meille Karjalan Maa ja Maaseudun Tulevaisuus:D
Aah, ihanaa, että kerroit tuosta raittiuskilpakirjoituksestasi. Meinaten, palautui mieleen, että minäkin semmoisesta sain palkinnon: Tumppi ja Tassu huvittelemassa.
VastaaPoistaLuvattoman vähän tulee enää luettua. Tietokone vie paljon aikaani, joo, ja piha. Mutta lue sinä puolestani ;)