sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ensimäinen

Anni Tanni aloittaa uuden blogin Anni Tannin elämää-mielipiteitten paluu ja hänellä on vuoden aluksi arvonta..tervemenoa lukemaan. En voinut linkittää uuteen blogiin, mutta seuraamistani blogeista löytyy vanha blogi, jonka kautta pääsee uuteen.

Vuosi vaihtu hyvin rauhallisesti, kuten viimeiset vuodet on vaihtuneet. Olin torjumassa äijän yksinäisyyttä ja lievittämässä "vakavan" sairauden pelkoa. Tein iltapäivällä uuniriisipuuron ja torttuja, mie en ole nakki-perunasalaatti ihminen.
Illalla katoin Napapiirin sankarit, joka ei ollu kovin kummonen, mut tuijotin sen loppuun. Yhtään rakettia en nähny, vaikka pauke kuulu koko illan. Nukuin suht hyvin ja pitkään, ehkäpä siitä hieman energisempi olo.
Kävin salilla, jossa ei ollut tungosta :) Pesin jopa koneellisen pyykkiä. Muutenkin olen säätäny pikku asioita tälle vuojelle.

4 kommenttia:

  1. Sama rauha täällä, kylältä kuului vähemmän raketteja kuin ennen. Onkohan ihmisiltä rahat vähissä. Jyskettä riitti kyllä yhteen asti niin, että nukkumista ei voinut ajatella.

    VastaaPoista
  2. Minun huononeva kuuloni vaikutti myös, ettei pauke häirinny :) Kaupunki oli paukutellu taas aika läjän kahisevaa taivaan tuuliin!!

    VastaaPoista
  3. Sinulla vuosi alkoi tosi vaudilla . Mukavaa kun oli energiaa.
    Minä vain olen vieläkin vähän kehnossa kunnossa. Hyvää tätä alkanutta vuotta sinne pohjoiseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tätä vuotta ja parempaa vointia Sirkkis <3

      Poista