perjantai 23. syyskuuta 2016

Tylsyttää

Hukkaputken pohjospää
Arktikumin arboretumin kaunopihlajassa oli vielä marjoja.
Joutsenet vaihto vesistöä
Minulla on harvon tylsää, nyt on pesiytyny jostain laiskamato. Olen käyny salilla, kirppiksen pöytä on pyytämässä, kesän käsityöt on päätelty ja uuttaki alotettu, siivottu on vähän erikoisempia paikkoja,,,,siltiki mikkään ei oikein iske!

11 kommenttia:

  1. Jos ei mikään iske, anna olla iskemättä. Ihmisen pitää saada olla tekemättä mitään, suorituspakko pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassahan sinä Susu olet, tähänkin on opeteltava.

      Poista
  2. Ei se aina iske. Mutta hienon näköinen syksy on siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näköjään. Ruskan värit on paljon vaatimattomampia kuin joskus ennen. Koivuissa on paljon sienitautia, lehdet ruskettuu ja tippuu pois. Johtuneeko siitäkin, että istutetut kasvit eivät noudata luonnonmukaista rytmiä (kuulin jostain).

      Poista
    2. No pohjoisessa lueskelin netistä sikäläisestä kasvistosta muun muassa väitteen, että jos tunturikoivun siirtää kasvamaan etelään, se saa ruska-asun pohjoisen, ei etelän kalenterin mukaan. Ja kasvaa suoraksi toisin kuin tunturinrinteellä.

      Poista
    3. Eos.Kaitpa ne tutkijat tietää :)

      Poista
  3. Tiedän tunteen. Silloin pitää vaan olla ja odottaa, rauhassa omassa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka kauan? Jaksaiskin rauhottua vähäsyömäseks :)

      Poista
  4. Paras lopettaa tuo itsensä pakottaminen. Nyt sinunki on päätettävä jotta sitten tehdään kun on oikea fiilis. Minäkin olen opetellut jotta oleminenkin on tekemistä ja päikkärit päälle rentoutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kait se pittää ja kipenä päikkäritki maistuu, muuten ei :)

      Poista
  5. Laiskamato joskus pesiytyy itse kullekkin:D Ihanat kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista