sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Metässä

Tulipa vielä kaunis päivä, käytiin puolukassa ja otin sattumoisin pussin matkaan, siihen löyty muutama kangassieni. Kameraa ei ollu matkassa, kun tuntuu, ettei enää ole kovin ihmeellistä kuvattavaa. Oli siellä pari poroa, no, kaikkihan tietää, että niillä on neljä jalakaa ja usemmilla sarvet...näillä oli. Kolomisen tuntia, meillä oli kaikki kerätty, puolukat puhistettiin vanhanaikasella ritilällä auton luona, n.6l, oli pakasteessa. Sienissä meni tunti kauemmin.
En tietenkään kerro miten putosin polvilleni, selkä valitti jo eka kumartumisella, nenä vuoti koko ajan ja lopussa alko huimaamaan!
Eilen kävin mökille istuttamassa kasveja, joitten nimiä en muista. Muutamia mehikasveja (nimitän niitä kalliokävyiksi) oli mukana. Istutin niitä eri puolille ihan kokeeksi, jos joku sattus keväällä nousemaan kukoistukseen. Joten niistäkin mahd.kuvat keväällä.

6 kommenttia:

  1. Minä ostin 10 litraa puolukka ja soseutin kaikki ja nyt on aamulle marjoja. Tänään omenapiirakkaa tein ja loppuomenista hilloa keitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Sirkkis, kun olet päässyt sinäkin sadonkorjuuseen :)

      Poista
  2. Vähän ssmanatapaista on täällä metsäkäynnin jälkeen, polvi huutaa hoosiannaa ja toinen jalka alkaa olla kipeä kun toista varoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi vuojelta on enemmän kipuja, mut vielä yritetään...

      Poista
  3. Ääh, polvilleen putoaminen on kamalaa, aina välillä itselläkin lonkka menee alta ja pam!

    Puolukoita, nam, sieniä, nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuntturoin ihan kepakon takia nurin :)
      Jätin rasiallisen puolukoita jääkaappiin ihan sellasenaan syötäväks, säilyvät syömäkelposina viikon verran.

      Poista