lauantai 31. toukokuuta 2014

Näinkin voi käydä



Kun heittää tuhkat ladon päähän nurmikolle. Tuuria oli, että tuli lähti leviämään alaspäin. Palokuntaa työllistettiin taas.
Eilen alko satamaan, nyt on ainaki vähän taukoa. Ruoho on kasvanu varmaan kymmenen senttiä. Kevään flunssa on vähän myöhässä, samaten toukokuun alakulo. Tuovat muitakin oireita mukanaan, selkäkipu, mahakipu, yövalvomiset.
Vanhin lapsenlapsi pyrähti mummolle iloksi, todistus oli parempi kuin edellinen. Ollaan ponnisteltu joskus yhessä läksyjen ja kokeitten kans, toki open vaihdoskin vaikutti.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Mökillä

Eilen iltapäivällä ja tänään aamusta käytiin mökillä. Liotin matot yön ja pesin ihan jokiveellä, laitoin kukantaimet ja kylvin siemenet. Kiskoin ruusupuskien ja pihlaja-angervon harha askeleita aika monta metriä. Siistin muutenkin ruusupuskia sahalla. Nyt, kun ei enää ole (nuorikko) siis nuovikko, yhä hitaammin tulee sitä apua. Helpompi on ottaa työkalut käteen ja tehhä ite. Niitten avulla pääsee maastakin ylös, jos sattuu notkahtamaan liian alas :D Äijä innostu tekemään itelle porkkanapenkin, kyllähän se mulle soppii, kun ite sen hoitaakin. Mie oon taistellu aika monta kesää rikkaruohojen kans ja maa on liian köyhää.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Pieni tulva

Tältä näytti eilen Ounasjoen rannassa, vesi on noussut aika vähän. Yön kyllä satoi, mut ei nyt ole ootettavissa mitään huipputulvia.
Oikeestaan huvittaa nuo kaikki varotukset, ihmiset etääntyy luonnosta lisää. Kuitenkin ihan joka paikan tietoja ei tule. Lappikin on laaja ja tänne yleensä huitastaan summittainen arvio. Mie voin senverran ennustaa, et rannalla tuulee lähes aina!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Tämä toimii

Netti on ranttuillu puoltoista viikkoa ja on aina ihme, jos saa jonkun sivun auki tai ees yhen kommentin laitetuks. Eikä yhtään potuta!
Kävin silmänpohjatutkimuksissa, salilla oli terveyspäivät ja siellä mitattiin silmänpaineita ja sai varata ajan ilmaiseen tutkimukseen. Olikin ihan viimesen päälle uudet laitteet. Glaukoomasta ei tällä kertaa puhuttu mitään, vas.silmässä jotain hajataittoa ja kuulema näki, että verenpaine on joskus käyny korkialla. Oon huomannu, et vasemman silmän näkö on huonontunu vuojen aikana. Nyt ei ole varaa uusia laseja, ei edes linsseja. Eikä se taija olla niin tärkeetä. En kyllä suosittele migreenipotilasta tuommosiin laitteisiin, välkky kirkkaan punasta ja kirkasta sinistä ristiä piti seurata. Kuvan ottaminen vei näön pitkäks aikaa. Nuorehko nainen puhu kirjakieltä ja hoo tuli kuitenkin aina sekkaan. Aiko tutkia kuvia tarkemmin ja soittaa, jos jotain ilmenee. Terveyspäivänä olis ollu salilla kuiva veritutkimus, makso 20e, jätin väliin. Kuuntelin toisella korvalla kuitenkin verianalyysiä, kuulema paljasjalkakävely on hyväks myös siten, että ihon läpi tulee ihmisille tärkeitä hivenaineita??
Eilen jätinki kengät pois, kun oli lämmin päivä. se on parasta mitä minun kesässä on......kävely avojaloin.
Tännään onki satanu ja vaihteeks tuullu melkosen vilposesti. Koivut ja muutkin lehtipuut vihertää ihan huomattavasti.
Kävin pankissa tyhjentämässä kolikot ja joka kerta jännään, millon se on poistettu. Ei mitään automaattia, rahat vaan pussiin ja pussi pohjattomaan kuiluun.
Lapsille on hommattu kesäisiä vaatteita ja kenkiä ja pieneks jääneitä kuskaan sunnuntaihin asti kirppikselle.
Viikonlopuksi oon toivonu mökkeilyä, saas nähhä miten onnistuu.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Leivon, leivon leipäsiä, pyörittelen pullasia

Tein pirkan ohjeella vaniljatuorejuustobrownieta ja herrasväen pikkuleipien ohjeella yksinkertasia pallosia. Brownie ei noussu ja kaipais ehottomasti kaksinkertasen tuorejuusto+kananmuna päällysteen.

perjantai 9. toukokuuta 2014

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Jatkoa edelliseen

Eukko Pikkurilli, Pikku Kakkonen, tässä pitäs olla Muppetit, Franklin, Kaunotar ja Kulkuri, Oliver ja kumppanit, Karhuherra Paddington.

torstai 1. toukokuuta 2014

Huonolaatuisia kuvia

Koska minulla ei näy missään korttikokoelmaani, laitoin tähän nyt kuvia korteista joita minulla on ja joita haluaisin lisää. Richard Scarry, Teletapit, Janosch, Pinokkio, Nils Holgersson, Dumbo, Maija Mehiläinen, Camilla Mickwitch, Mikko Mallikas. Laitan seuraavassa postauksessa lisää. Ai, niin se on kohta vappukin ohi :)