perjantai 11. lokakuuta 2013

Hämmentäsköhän soppoo

Nyt nostettiin taas esille hoitoavustajien koulutus. Heitähän on koulutettu jokunen vuosi. Minusta siinä ei ole mittään pahaa, jos heitä palkataan nimenomaan hoitajien avuksi. Voisivat tehä koulutuksensa puitteissa töitä hoitajan kans. Ehkä palvelukodit olis aika oikea paikka heille. Todellisuudessahan he joutuvat tekemään itsenäistä työtä ja ovat halpaa työvoimaa.
Samaa työtä tekevät monessa paikkaa laikkarit, tekevät itsenäistä hoitotyötä, yököttävät jne.
Tässä kaupungissa tietääkseni keskusairaala ja yksi vuodeosasto ovat sellaisia paikkoja, joissa laikkari ei ns.koske potilaaseen. Kuten laita heitä ruokailuasentoon tai tee asennonvaihtoja tjn muuta toimenpiteitä, jotka kuuluvat ehdottomasti hoitajille.
Toinen ääripää on vuodeosasto, jossa laikkarit joutuvat osallistumaan potilaansiirtokoulutukseen, jossa on myös näyttökoe. Taas mennään takasi päin!
Kirjoitan tätä omalla kokemuksellani, olen laitossiivoojakoulutuksellani istunut rapsalla, vaipattanut, syöttänyt, pessyt, siirtänyt, antanut lääkkeitä(huom. en ole jakanut lääkkeitä) pitkäaikaisvuodeosastolla.
Aivan samoin voisin kertoa laikkarista, jolla ei ollut minkäänlaista koulutusta ja ei osannut sanaakaan suomea!

4 kommenttia:

  1. Nykyisin on kaikki mahollista. Kyllä minuakin pelottaa kun tulen huonommaksi niin hoidetaanko ja onko ketään joka käy luonani.

    VastaaPoista
  2. Sirkkis-uskon, että saat hoitoa. Varmaan aika moni vanheneva miettii tuota. Kuitenkin menee aikaa, ennenkuin vuodeosastot lopetetaan. Rikkailla on varaa ottaa hoitajat kotiin tai päästä tasokkaisiin hoitokoteihin. Köyhemmät vanhukset hoitaa toisiaan kotona tai mahd.laitoksissa.

    VastaaPoista
  3. No, nyt olen iloinen, että täällä on menty enimmäkseen toiseen suuntaan, enää ei tarvitse jakaa ruokaa, nostaa syömään, eikä syöttää. Toisaalta laikkareita vähennetään siihen tahtiin, että taitaa määräaikaisiltakin kohta loppua työt kokonaan.

    VastaaPoista
  4. Rasa-niin, kaikissa asioissa on kaks puolta. Näyttää vaan, et nää vasta valmistuneet laikkarit ei ole oikein innostuneita töihinsä.

    VastaaPoista