tiistai 15. tammikuuta 2013

Jämiksiä

Neuloin aivottomia huiveja ärrrsyttävästä langasta. Luin jostain lehestä, kun neuvottiin, miten puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan. Täällä pohjoisessa nimenomaan kudotaan puikoilla ja neulominen on ompelua.

8 kommenttia:

  1. Ärsyttävät langat ovat riesa, mutta selvisit voittajana. Minäkin teen paljon aivottomia käsitöitä. Tärkeintä on tekeminen, ei lopputulos, olen huomannut. Huivit sitä paitsi kietoutuvat muutenkin epämääräiseksi mössöksi kaulan ympärille, joten aivottomuus ei haittaa, olen huomannut.

    Meillä päin puikoilla neulottiin, kangaspuilla kudottiin ja ommeltiin. Sama kai se, mitä sanoo, kunhan tekee.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on ollut kämmäkkäiden virkkuuta, ihananlaatuinen lanka vaan löysästi kierettyä ja koko ajan menee halki ja työ hidasta.

    VastaaPoista
  3. Susu-selvisin voittajana, muutama syttyrä lens roskiin, nyt olis enää n.124 eri haasteista lankakerän jämää ;)
    Sirkkis-Merseroitu puuvillalanka tekee joskus samaa, hidastaa vähän tekemistä.

    VastaaPoista
  4. Josakus langat ärsyttää todella. Kivoja töitä niistä kyllä saa aikaan.

    VastaaPoista
  5. Minäkin kudoin, kunnes opettelin virallisesti neulomaan ja murteella vielä tikkuamaan, kiirettä pitää!

    VastaaPoista
  6. Enkuli-pörröset langat on kamalia. Nyt ei kestä käet neuloo ohkasia lankoja, on otettava koukku käyttöön.
    Rasa-mikä ylläri, kiva, kun ehit kiirees keskellä käväseen täällä ;)

    VastaaPoista
  7. Jestas sentään, olet tosissas ollut ahkerana! Nätiltä näyttää! Meillä tikutaan ja kudotaan puikoilla ja ommellaan ompelukoneella mutta myöskin kudotaan kangaspuilla! Luin muuten jostain, että kudotaan -sanaa voi käyttää kummassakin; sekä kangaspuiden että puikkojen yhteydessä. "Mäkin tikkuan useen vartahilla!"

    VastaaPoista
  8. kissinen-minäkö ahkera? Kaukana siitä, mulla on vain joskus liikaa aikaa ;)

    VastaaPoista