lauantai 22. syyskuuta 2012

Olipa kerran...

...pata, joka oli täynnä amarylliksen sipuleita. Ne olivat hyvin vanhoja ja kasvaneet toisiinsa kiinni. Niitä ei voinut toisistaan erottaa, kun sisukas nainen ja puukko. Toin pari isompaa sipulia ja muutaman pienen kotia ja onnistuin löytämään talvehtimispaikan niille. Amarylliksen sipulit olivat kesän ulkona ja nyt yks sipuli ilahuttaa minua parilla kukalla. Valkonen santtuki on jaksanu kukkia koko kesän ja aiemmin pari kukkaa pukannut soihtuköynnös työntää tuhottomasti nuppuja esille.

5 kommenttia:

  1. Hei sie ootkin taikuri-multasormi kun noin onnistaa. Minusta ei ole sisäkukkien kasvattajaksi kun näkee minut ne heti kuolee ;)

    VastaaPoista
  2. sirkkis-heh, joskus sattuu vahinkoja niin, että onnistaa. Laitoin mökillekkin kukkasipuleita, toivottavasti ehtivät juurtua, ennenkun tulee pakkaset.

    VastaaPoista
  3. Minä en liioin ole saanut koskaan mitään talvehtimaan! Ihanasti sanoit naisesta ja puukosta, sisukkuudesta.

    VastaaPoista
  4. vilukissi-meillä on sisukas suku ja vielä sukuun tulleetkin ;) Jokaisella se esiintyy vähän eri tavalla ja joskus sisu piiloutuukin, mutta tiukan paikan tullen se löytyy.

    VastaaPoista
  5. Ihanat amarylliksen kukat......saapa nähdä miten käy minun amaryllisten, (3)puhkeevatko kukkaan, vai työntävätkö vain lehteä. Ovat vielä viileässä ulkoa tuonnin jäljiltä, mutta
    "Toivossa on hyvä elää", sanoi lapamatokin, se kun jää nähtäväksi.

    VastaaPoista